Poliisi aloitti esitutkinnan Kuusamon Suurpetokeskuksesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuusamon Suurpetokeskus on ollut viime viikkoina otsikoissa eläinsuojelulain laiminlyöntiin liittyvien epäilyjen vuoksi. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on sittemmin tehnyt asiasta poliisille tutkintapyynnön.

Oulun poliisilaitos on vahvistanut aloittaneensa esitutkinnan Suurpetokeskuksesta. Koska tutkinta on vielä alkuvaiheessa, ei poliisi tiedota asiasta kuitenkaan tässä vaiheessa enempää. Sen kerrotaan kuitenkin liittyvän eläintenpitoon.

Suurpetokeskuksen ongelmista uutisoi keväällä ja alkukesästä MTV Uutiset. Keskuksen on epäilty laiminlyöneen eläinsuojelulain velvoitteita, ja sen eläimistä on tehty eläinsuojeluilmoituksia.

Aluehallintoviraston 24. toukokuuta tekemässä yllätystarkastuksessa havaittiin, että Aina-karhua pidettiin pienessä häkissä kuumassa huoneessa ilman vettä. Aluehallintovirasto on kertonut harkitsevansa Kuusamon Suurpetokeskus Oy:n eläintarhaluvan perumista.