Hurja hetki videolle – karhu seurasi perhettä luontopolulla

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Luonnon helmassa voi päätyä läheisiin kohtaamisiin villieläinten kanssa. Joskus kohtaamiset voivat muuttua pelottaviksikin, kuten eräs valetamassa ollut kanadalainen perhe sai taannoin huomata.

Brighton Peachey oli aviomiehensä ja kolmen lapsensa kanssa nauttimassa kesäpäivästä Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsevalla vaellusreitillä. Vaellusretki sai kuitenkin yllättävän käänteen perheen huomattua karhun seuraavan heitä. Karhu seurasi perhettä noin 20 minuutin ajan.

– Karhu ei vaikuttanut pelkäävän meitä ja käveli perässämme. Ajattelin vain: Jos tuo karhu hyökkää, kuinka suojelen lapsiani?, Peachey kuvaili.

Peachey kuvasi kohtaamisen videolle. Viraalina levinneellä materiaalilla perheen vanhin lapsi kysyy, voivatko he leikkiä kuollutta. Karhu esti perheen pääsyn parkkipaikalle, ja niinpä heidän täytyi jatkaa polulla kävelyä.

Karhu katosi ABC 7 -uutissivuston mukaan metsään käveltyään perheen perässä kilometrin verran. Peacheyn mukaan eläin ei käyttäytynyt uhkaavasti. Nainen sai kuitenkin myöhemmin tietää viranomaisten sulkeneen vaellusreitin osan useaan otteeseen karhun aggressiivisen käytöksen vuoksi.