Speden lännenkomediasta uusi versio – pääosassa Aku Hirviniemi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin ohjaamasta lännenkomediasta Hirttämättömät on tehty uusi versio. Uuden elokuvan päärooleissa nähdään Aku Hirviniemi, Ona Huczkowski ja Andrei Alén. Alén on toiminut myös elokuvan ohjaajana.

– Olen teinistä saakka haaveillut, että tekisin joskus Hirttämättömät-elokuvasta oman versioni. Olen hyvin kiitollinen, että olemme saaneet nyt mahdollisuuden toteuttaa tämän haaveen. Olen lapsesta saakka rakastanut alkuperäistä teosta, Alén kertoo tiedotteessa.

Alén kertoo kehittäneensä elokuvan maailmaa ja henkilöitä unohtamatta Loirin ja Simo Salmisen luomaa hulvatonta tunnelmaa ja huoletonta kerrontaa. Siinä missä alkuperäinen Hirttämättömät oli mustavalkoinen, on uusi versio tuottaja Aku Louhimiehen mukaan värikäs ja äänekäs.

Hirttämättömät saapuu elokuvateattereihin syksyllä 2022. Alkuperäinen, Porvoossa Sondbyn hiekkakuopalla kuvattu Hirttämättömät sai ensi-iltansa vuonna 1971.