Varoitus S-Pankin asiakkaille – liikkeellä ovelia huijausviestejä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

S-Pankin nimissä on liikkeellä ovela huijauskampanja. Siinä ihmisiä lähestytään tekstiviesteillä, jotka on naamioitu S-Pankin lähettämiksi.

Koska viestien lähettäjäksi on väärennetty S-Pankki, ilmestyvät ne puhelimeen samaan viestiketjuun pankin aitojen tekstiviestien kanssa. Näin ollen huijaukseen on helpompi sortua kuin tuntemattomista numeroista saapuviin viesteihin.

Huijausviestien sisältö vaihtelee. Niissä saatetaan esimerkiksi kertoa uudesta maksunsaajasta. Liikkeellä on myös viestejä, joissa vastaanottajan verkkopankin väitetään tulleen estetyksi epäilyttävän toiminnan vuoksi.

S-Pankki muistuttaa, ettei se koskaan lähetä asiakkailleen linkkejä sivustoille joissa kysytään pankkitunnuksia tai korttitietoja. Pankin mukaan tekstiviestin lähettäjän nimen väärentämistä ei voida estää. Tiedotteessa kuitenkin kerrotaan, että S-Pankki tekee kaikkensa huijausviestikampanjan lakkauttamiseksi.