Räppäri Lil Tjayta ammuttiin useaan otteeseen – esiintyykö hän Weekend-festivaalilla?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiphop-tähti Lil Tjayta ammuttiin tiistaina Yhdysvaltojen New Jerseyssä. Lil Tjayn, oikealta nimeltään Tione Jayden Merrit, oli määrä esiintyä Suomessa heinäkuun alussa Weekend Festival -tapahtumassa. Ampumavälikohtaus tapahtui yöaikaan Edgewaterin The Promenadessa. Räppäriä ammuttiin lehtitietojen mukaan useaan otteeseen.

Osuman sai myös 22-vuotias Antoine Boyd. Lil Tjay kiidätettiin tapahtuneen jäljiltä sairaalahoitoon, ja hän toipuu TMZ-sivuston mukaan parhaillaan leikkauksesta. Poliisi on sittemmin pidättänyt miehen, jonka epäillään yrittäneen ryöstää aseella Lil Tjayn ja kaksi hänen seurassaan ollutta henkilöä. Pidätettyä syytetään murhan yrityksestä.

Viime vuonna Destined 2 Win -albumin julkaissut Lil Tjay tunnetaan muun muassa Calling My Phone -hitistään. Weekend Festivalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen kertoo Helsingin Sanomille järjestäjien yrittävän löytää räppärin tilalle korvaavaa esiintyjää. Weekend Festival järjestetään Hämeenlinnassa 1.-3. heinäkuuta 2022.