IL: 50 Cent -fanit säikähtivät keikan kadottua kalenterista – Blockfest katkaisi huhut nopeasti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Isojen festivaalien esiintyjien perumiset ovat herättäneet viime viikkoina keskustelua sosiaalisessa mediassa. Taannoin yhdysvaltalaisen hiphop-tähti 50 Centin suomalaisfanit kokivat järkytyksen Tampereen Blockfestin kadottua artistin keikkalistalta.

50 Cent julkaisi lauantaina Instagramin tarinat -osiossa listan tulevista esiintymisistään. 19. elokuuta suunniteltu Blockfest-keikka kuitenkin loisti listassa poissaolollaan. Tämä sai monet epäilemään 50 Centin peruneen esiintymisensä.

Blockfestin markkinointipäällikkö Evelin Ellermaa kuitenkin katkaisi huhuilta siivet asiasta ensimmäisenä uutisoineelle Iltalehdelle. Ellermaan mukaan 50 Centin Instagram-julkaisussa oli tapahtunut ihmimillinen erehdys. Räppärin on edelleen tarkoitus esiintyä tapahtumassa, ja hänen edustajansa pahoitteli keikkalistaan päätynyttä virhettä.

50 Centin piti esiintyä Blockfest-tapahtumassa jo vuonna 2020, mutta festivaalia siirrettiin koronatilanteen vuoksi. Tampereen Ratinassa 19.-20. elokuuta järjestettäväs Blockfestissa esiintyvät myös muun muassa Jack Harlow, Yung Lean, Baby Tate, JVG, Cledos ja Gasellit.