Britit ostavat hammasoperaatiota ulkomailta – ilmiöllä karut seuraukset

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Britanniassa on tuhansia hammaslääkäreitä, jotka ovat joutuneet korjaamaan ulkomaille hammasremonttiin matkustaneiden potilaiden komplikaatioita. Ihmiset ovat saattaneet ostaa hampaansa halvalla ja maksavat sitten kovan hinnan korjauksesta kotimaassaan.

Hammaslääkärijärjestö British Dental Association varoittaa, että vääränlaiset hampaisiin asennettavat kruunut lisäävät vakavia riskejä. Sen sijaan, että hampaisiin asennetaan yhteneväiset kuoret, saatetaan niihin liimata kruunut pieneksi hiotun hampaan päälle. BBC on tehnyt aiheesta hiljattain dokumentin.

”Turkey Teeth” tarkoittaa vitivalkoista realitytähden hymyä. Menetelmässä hiotaan 70 prosenttia omasta hampaasta pois. Nysän päälle liimataan tekohammas, mikä voi pitkässä juoksussa aiheuttaa vakavia tulehduksia, eikä menetelmä ole kovin pitkäikäinen. Osa on kuitenkin saanut Turkista edullisesti elämänilonsa takaisin valkoisemman hymyn turvin.

– Hymyilen enemmän, tai nauran. En piilottele enää suutani, mitä tein ennen, hammasremontissa käynyt 22-vuotias Tilly ja hampaidensa vuoksi ennen kiusatuksi tullut nainen kertoo.

– Suosittelemme tätä harkitsevia ihmisiä tarkistamaan hammaslääkärin pätevyyden ja kokemuksen sekä onko he vakuutettu, jos asiat menevät pieleen, hammaslääkärijärjestö muistuttaa.