Myleene Klass paljasti rantakuntonsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tyttöbändi Hear’Sayn riveistä aikoinaan julkisuuteen noussut Myleene Klass tunnetaan kotimaassaan Iso-Britanniassa musiikkiuransa lisäksi myös esimerkiksi televisiojuontajana. Hän on viettänyt muutaman viime vuoden ajan hiljaiseloa pintajulkisuudesta, mutta jakaa seuraajilleen edelleen tyylikkäitä kuvia.

Tällä kertaa Myleene on muistuttanut olemassaolostaan julkaisemalla sosiaalisessa mediassa itsestään kuuman videon, jossa hän paljastaa rantakuntonsa niukoissa biksuissa. Video on kuvattu tyylikkäällä ja suojaisella sisäpihalla.

Myleene Klass kuului Popstar-sarjassa alkunsa saaneeseen Hear’Say -tyttöbändiin. Yhtyeen hajoittua vuonna 2003 hän aloitti soolouran. Sittemmin tähti on muun muassa toiminut televisiojuontajana ja julkaissut oman treenivideonsa. Hän osallistui jokunen vuosi sitten myös suosittuun Olen julkkis -realityohjelmaan.