Humalainen kuski ajoi Kuopion moottoritiellä vastaantulijoiden suuntaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Hätäkeskus sai ilmoituksen moottoritiellä väärään suuntaan ajaneesta henkilöautosta Kuopiossa lauantaiaamuna. Ilmoituksia tuli useita. Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin väärällä kaistalla ajaneesta henkilöautosta Kuopiossa yliopistollisen keskussairaalan kohdalla. Henkilöauto ajoi etelän suuntaan käyttäen pohjoiseen meneviä kaistoja. Sivullisten ilmoitusten perusteella auto teki Matkuksen kohdalla U-käännöksen ja jatkoi matkaa takaisin pohjoiseen.

Poliisi sai henkilöauton kiinni ennen Pitkälahtea ja pysäytti sen huoltamon pihaan. Auton nuorelle naiskuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jonka perusteella hänen on syytä epäillä syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Tämän lisäksi hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

– Tapahtuma-aikaan tiellä onneksi vain vähän muita liikkujia, Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.