Tyrmistyttävä näky: Nainen haluaa maailman suurimmat huulet – erottuu kaveriporukasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Huulia suurentavien täyteaineiden ottaminen on yhä yleisempi toimenpide. Osa naisista haluaa pienen ehostuksen sijaan poikkeuksellisen näyttävän suuret huulet. Yksi heistä on bulgarialainen 24-vuotias Andrea Ivanova.

Ivanova on nyt piipahtanut bulgarialaisessa lomakeskuksessa, jossa on myös vesihuvipuisto. Nainen on varmasti kääntänyt katseita allasalueella liikkuessaan erikoisen ulkonäkönsä ja plastiikkakirurgialla muokattujen muotojensa ansiosta. Mediasensaatioksi noussut nainen on ottanut huulitäytteitä niin paljon, että hänen huulensa pullottavat valtavina kasvojen keskellä.

Andrea Ivanova suurensi huuliaan ensimmäisen kerran vuosia sitten huomattuaan, että saa enemmän huomiota miehiltä huultensa ollessa suuremmat. Hän ei ole aikeissa lopettaa huulten suurentamista, vaan haluaa omistaa maailmaan suurimmat huulet. Hän on käyttänyt huulten täyteaineisiin monta tuhatta euroa.