Anssi Kela haluaa auttaa yksihuoltajia – pestautui Pelastusarmeijan leipiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pelastusarmeijan AUTA IHMISTÄ -keräyksen kampanja kiinnittää huomiota erityisesti vähävaraisiin yksinhuoltajaäiteihin. Teema kytkeytyy Suomen Pelastusarmeijan naistyön 100-vuotisjuhlavuoteen. Muusikko Anssi Kela lähti hyväntekeväisyyshengessä mukaan ja antoi 1972-kappaleensa kampanjan käyttöön ilmaiseksi.

Anssi Kelan kappale ”1972” sopii teemaan hyvin. Kampanjan mainosfilmi ”Meistä tuli yksinhuoltajia” heijastaa yksin jäämistä, ja somemaailma saa yksinäisyyden tuntumaan vieläkin konkreettisemmalta. Filmissä yksin pärjääminen dramatisoidaan luokkakokouksen kautta alkuperäisen kappaleen hengessä.

Yksin selviytymiseen liittyy usein eriarvoisuutta, ulkopuolisuuden tunnetta, syrjäytymisvaaraa ja taloudellista ahdinkoa. Näihin haasteisiin Pelastusarmeija haluaa vastata monin eri tavoin tukemalla niin yksinhuoltajaa kuin koko perhettä.

Saaduilla lahjoituksilla voidaan antaa ruoka-apua, keskustelutukea ja kulkea rinnalla, jottei kenenkään tarvitse selviytyä yksin. Pelastusarmeijan paikallisten osastojen yhteydessä järjestetään myös harrastustyyppisiä kokoontumisia ja erilaista virikkeellistä toimintaa, kuten kerhoja, viikonlopputapahtumia ja leirejä. Näissä kohdataan noin 67.000 ihmistä vuosittain. Osastoissa tehdään tärkeää työtä aikuisten yksinäisyyden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi.

Auta ihmistä -keräykseen lahjoitetuilla varoilla mahdollistetaan myös tätä apua. Vaikka kampanja tuo esiin yksinhuoltajia, keräysvaroja käytetään useiden kohderyhmien auttamiseen. Kampanja muistuttaa myös meitä kaikkiahuomioimaan ja auttamaan lähipiirimme lapsiperheitä ja muita avuntarvitsijoita.