Huippumalli Bar Refaeli rantavedessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli Bar Refaeli ja hänen äitinsä Tzipi tuomittiin äskettäin veronkierrosta israelilalaisessa tuomioistuimessa. Heidän todettiin jättäneen maksamatta veroja yhteensä noin kuuden miljoonan euron tuloista. Bar Refaeli tuomittiin rikoksesta yhdeksän kuukauden yhdyskuntapalveluun ja äiti passitettiin vankilaan.

Harvakseltaan viime aikoina somessa mallikuviaan julkaissut supermalli nähdään nyt upeissa kuvissa poseeeraamassa biksuissa rantavedessä. Hänelle ominaiseen tapaan mukana on myös lähikuvia, joista someseuraajat saavat paremmin kuvan millaisesta asusta on kyse.

Veronkierrosta kiinni jääneet Bar ja Tzipi Refaeli tuomittiin vankeusrangaistusten lisäksi myös maksamaan 1,2 miljoonan dollaria sakkoja. Refaeli vältteli verojen maksamista Israelin valtiolle vuosina 2009-2012 matkustellessaan eri puolilla maailmaa, esiintyessään Sports Illustratedin uimapukunumeron kannessa ja seurustellessaan Hollywood-tähti Leonardo DiCaprion kanssa.