Dua Lipan bilemekko ei liikoja peittänyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen poptähti Dua Lipa on nauttinut maailmanlaajuisesta suosiosta etenkin Future Nostalgia -albuminsa myötä. Äskettäin hän päätyi jälleen plagiointisyytösten keskiöön. Yhdysvaltalainen reggaeyhtye Artikal Sound System nosti oikeudessa kanteen, jonka mukaan Dua Lipan single Levitating olisi plagioitu heidän Live Your Life -kappaleestaan.

Tällä kertaa Dua Lipa nähdään sosiaalisessa mediassa poseeraamassa hyvin niukassa bilemekossa, joka ei todellakaan peittänyt liikoja. Asu nimittäin paljasti enemmän kuin peitti, mutta intiimit yksityiskohdat pysyivät juuri ja juuri peitossa.

Taannoin lauluntekijät L Russell Brown ja Sandy Linzer nostivat kanteen, jossa Dua Lipan Levitating-kappaletta syytetään kopioksi. Brownin ja Linzerin mukaan Dua Lipan hitin alun melodia on kopioitu heidän kappaleistaan Wiggle and Giggle All Night ja Don Diablo. Muusikot huomauttivat Dua Lipan myöntäneen haastatteluissa saaneensa vaikutteita 1970- ja 1980-lukujen popmusiikista. Levitating-kappale julkaistiin vuonna 2020 ilmestyneellä Future Nostalgia -albumilla.