ASAP Rocky sai syytteen ammuskelutapauksesta – uhri on tähden ex-ystävä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiphop-tähti ja Rihannan poikaystävä ASAP Rocky on ongelmissa lain kanssa. Hän on saanut syytteet liittyen marraskuussa 2021 Los Angelesissa tapahtuneeseen ampumavälikohtaukseen. ASAP Rockyä syytetään puoliautomaattisella ampuma-aseella tehdystä pahoinpitelystä ja ja ampuma-aseen käyttörikoksesta.

Syytteiden taustalla on tapaus, jossa kahden miehen välinen riita kärjistyi räppärin otettua ampuma-aseen esille. Syyttäjien mukaan ASAP Rocky ampui kahdesti toista miestä kohti, ja uhri sai lievän vamman. Välikohtauksen toinen osapuoli on TMZ-sivuston mukaan ASAP Rockyn entinen ystävä ja ASAP Mob -kollektiivin jäsen ASAP Relli.

Hän nosti taannoin myös itse oikeustoimet artistia vastaan. ASAP Rocky, oikealta nimeltään Rakim Mayers, oli aikaisemmin tänä vuonna otsikoissa myös toisenlaisissa merkeissä. Hänen ja Rihannan esikoinen syntyi toukokuussa.