Lentoyhtiöt kielsivät matkalaukkumalleja – onko omasi kieltolistalla?

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet lentoyhtiöt ovat tarkkoja siitä, mitä esineitä lentokoneissa ja varsinkin niiden ruumassa saa kuljettaa. Monille saattaa tulla yllätyksenä, että esimerkiksi tietynlaisten matkalaukkujen mukaan ottaminen voi olla kiellettyä.

Toimittaja Pandora Sykes varoitti Twitterissä Easyjet-yhtiön koneilla matkustavia uudesta käytännöstä. Koneen kapteeni ei ollut päästänyt hänen seuruettaan lennolle, sillä heidän jo tarkistetuissa matkalaukuissaan oli USB-portit. Sykesin mukaan lentoyhtiö oli muuttanut sääntöjään vähin äänin kertomatta asiasta asiakkaille.

Viime vuosina yleistyneet älymatkalaukut on varustettu usein muun muassa varavirtalalähteillä, elektronisilla lukoilla ja bluetooth- sekä wifi-ominaisuuksilla. Tämä voi aiheuttaa ongelmia matkustaessa, sillä lentoyhtiöillä on usein tiukat elektronisia laitteita koskevat rajoitukset.

Liverpool Echo -lehden mukaan matkustajien täytyy Easyjetin lennoilla poistaa ruumaan menevistä älymatkalaukuista varavirtalähde tai akku. Sen saa ottaa mukaan käsimatkatavaroihin. Muussa tapauksessa älymatkalaukkua ei hyväksytä lennolle.

British Airways -yhtiöllä on samanlainen käytäntö, joka koskee vähintään 160Wh varavirtalähteitä. Myös Ryanairin koneiden ruumaan saa viedä älymatkalaukkuja vain, jos litiumakun irrottaa etukäteen. Myös matkustamossa mukana olevien älymatkalaukkujen litiumakku pitää irrottaa ennen sen laittamista matkatavarahyllylle.