Vesa-Matti Loirin hautajaisista lisätietoa – kirkolta faneille pettymys

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rakastettu suomalaisen viihteen monitaituri Vesa-Matti Loiri menehtyi 10. elokuuta 2022. Julkisuudessa on käyty keskustelua siitä, pitäisikö 77-vuotiaana kuolleelle tähdelle järjestää jopa valtiolliset hautajaiset. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Vesa-Matti Loiri siunataan Helsingin hiipakkunnan tiedotteen mukaan Johanneksenkirkossa Helsingissä 20. syyskuuta. Aikaisemmista tiedoista poiketen siunaustilaisuus ei ole yleisölle avoin, joten kansantaiteilijan hautajaisiin ei ole esimerkiksi faneilla asiaa. Loirin omaisten toiveesta siunaustilaisuus vietetään nimittäin vain läheisten ja tilaisuuteen kutsuttujen läsnäollessa.

Tilaisuuteen kutsutut saavat kutsukortin postitse. Siunauksen toimittaa Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo. Omaisille ja kutsutuille järjestetään siunauksen jälkeen muistotilaisuus Säätytalolla.