Tutkimus vahvisti: Liikkuva vanhus pysyy terveempänä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Oulun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan runsaasti paikallaanoloa ja vain vähän liikkumista sisältävä elämäntyyli lisää merkittävästi iäkkäiden sydänsairauksien ja kuoleman riskiä. Kuoleman riskiä voi pienentään jo kevyellä liikkumisella, eikä aktiivisuus tarkoita aina hikilenkkejä tai kuntorääkkejä.

Tutkimus osoitti, että sydän- ja verisuonisairauksien riski oli pienempi niillä, joilla arkeen sisältyi enemmän liikkumista millä tahansa intensiteetillä sekä vain vähän paikallaanoloa. Nyt tehty tutkimus osoittaa kuitenkin, että sydän- ja verisuonisairauksia voidaan ennaltaehkäistä vielä varttuneemmassakin iässä.

– Nykyiset terveysliikuntasuositukset voivat olla monelle iäkkäälle liian vaativat. Havaitsimme, että jo päivittäisellä arkiaktiivisuuden lisäämisellä on merkitystä. Tulos voi olla rohkaiseva monelle ikäihmiselle, tutkija Miia Länsitie kertoo.