Tampereen Tähtikadulle viisi uutta tähteä – mukana muun muassa Hanoi Rocks

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereella lokakuussa 2019 avattu kansainvälinen musiikin Tähtikatu saa viisi uutta tähtilaattaa. Oman laattansa saavat 23. syyskuuta Jaakko Kuusisto, Hanoi Rocks, Erja Lyytinen, Heikki Salo ja Marion Rung.

Kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusisto on yksi ahkerimmin levyttäneistä suomalaisista instrumentalisteista. Kuusiston muun muassa kamari- ja laulumusiikkia, orkesteriteoksia, elokuvamusiikkia ja oopperoita sisältävä sävellystuotanto pitää sisällään noin 40 opusta.

Hanoi Rocks oli 1980-luvulla kansainvälisen läpimurron tehnyt suomalaisyhtye, joka on edelleen suosittu muun muassa Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Japanissa ja Britanniassa. Yhtye toimi roolimallina lukuisille yhtyeille sekä Suomessa että maailmalla. Sen jäsenet ovat luoneet myös merkittävää soolouraa.

Erja Lyytinen valittiin maailman parhaaksi blues-kitaristiksi vuoden 2017 European Blues Awardsin äänestyksessä. Tamperelainen Heikki Salo on puolestaan suomalaisen lauluntekemisen edelläkävijä, joka tunnetaan erityisesti Miljoonasateen keulakuvana ja biisintekijänä.

Iskelmälaulaja Marion Rung edusti Suomea Euroviisuissa vuosina 1962 ja 1973. Tipitii-kappaleesta tunnettu Rung on saavuttanut suosiota suomenkin ulkopuolella. Muun muassa El Bimbo -kappale nousi kuuntelulistoille Saksassa.

Tähtikadun vuosittain valittavista nimistä tekee ensikarsinnan Music x Median hallitus yleistöltä saatujen ehdotusten pohjalta. Nimet päätetään Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnassa. Vuosina 2019-2021 katuun on ikuistettu muun muassa Juice Leskinen, Popeda, Katri Helena, Cheek ja Jean Sibelius.