Tutkimus: Hampurilaiset auttavat masennukseen

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Suomessa lähestytään vuoden pimeintä aikaa ja kaamos voi saada mielen pohjamutiin. Masennus on elimistön tulehdustila, jota voi hillitä terveellisillä elintavoilla suosimalla esimerkiksi suolistolle ystävällisiä ruokia ja harrastamalla säännöllisesti liikuntaa.

Yleensä prosessoiduista ruoista on enemmän haittaa kuin hyötyä terveydelle. Nyt kuitenkin on julkaistu tutkimus, jonka mukaan naudanlihapivillä varustettu hampurilainen ehkäisee masennusta. Tutkimukseen osallistui 400.000 brittiä, joten tulos ei ole tuulesta temmattua tietoa.

Naudanlihassa olevien ravintoaineiden, kuten raudan, sinkin ja proteiinin tiedetään tukevan aivojen toimintaa ja voivan auttaa mielialan kohottamisessa. Taiwanin kansallisen yliopiston, Massachusettsin yleissairaalan ja muiden keskusten asiantuntijat raportoivat hampurilaislöydöstään Journal of Affective Disorders -lehdessä.

– Tämä on ensimmäinen tutkimus, joka raportoi naudanlihan suotuisasta vaikutuksesta vakavan masennuksen riskin alentamiseen. On olemassa laajaa näyttöä siitä, että ruokavalio voi vaikuttaa masennuksen riskiin. Huomasimme, että suurempi naudanlihan saanti voi suojata vakavalta masennukselta. Lihaa vältelleillä oli tutkimuksen mukaan suurempi riski sairastua masennukseen.