Vuokranantaja palkkasi jengiläiset toteuttamaan häätöjä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Vuokranantajia on yhtä moneen junaan kuin on vuokralaisiakin. Kaakkois-Englannissa asuva äiti ja poika on joutunut nyt vankilaan kyseenalaisista metodeistaan vuokranantajina. Heidän omistuksessaan on 26 asunnon kiinteistö Kentin kreivikunnassa, Kaakkois-Englannissa.

Sohila ja Pedram Tamiz olivat palkanneet avukseen rikollisia paikallisesta jengistä. Kommandopipoon pukeutuneet jengiläiset olivat sitten tunkeutuneet vuokralaistensa asuntoon ja vaatineet väkeä poistumaan. Toisinaan he olivat käyttäneet fyysistä väkivaltaa tai rikkoneet asuntoa, Daily Mail uutisoi.

Tamizeilla oli kontollaan huono maine vuokranantajina. He saattoivat antaa häädön ilman asianmukaista syytä tai heittää vuokralaisen omaisuuden pihalle sekä vaihtaa lukot ilman ilmoitusta. Nyt he joutuvat maksamaan entisille vuokralaisilleen korvausta yhteensä 30.500 puntaa sekä korvaamaan 200.000 punnan oikeudenkäyntikulut. Äiti sai viiden vuoden vankeustuomion ja poika selviää vapaaksi neljässä vuodessa ja kahdessa kuukaudessa.