Alkoholijuomien myynti laskussa – viileä kesäsää heikensi kysyntää

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alkoholia sisältävien panimojuomien myynti on vähentynyt, kertoo Panimoliitto tiedotteessaan. Niiden myynti laski heinä-syyskuussa 2022 yhteensä 3,8 miljoonaa litraa eli 3,4 prosenttia. Juomien kokonaismyynti laski 1,0 prosenttia. Oluen myynti laski ajanjaksona 4,0 prosenttia siidereiden puolestaan 7,4 prosenttia.

Long drink -juomien myynti sen sijaan nousi 1,6 prosenttia. Panimoliiton mukaan myynnin lasku johtui todennäköisesti viileästä kesästä, sillä helteiden merkitys alkoholivirvoikkeiden menekille on suuri. Panimoliitto pitää myynnin laskua huolestuttavana, sillä noin 90 prosenttia Suomessa myydyistä oluista on kotimaassa valmistettuja. Panimoalan kerrotaan työllistävän lähes 24 000 henkilöä koko arvoketjussa.

– Verotusta tulisi tarkastella tasapuolisuuden näkökulmasta, eikä olutta tulisi verottaa ankarammin kuin tuontituotteita kuten viiniä. Kaikkia alkoholijuomia tulisi verottaa samassa suhteessa niiden alkoholipitoisuuteen nähden, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimittusjohtaja Tuula Loikkanen kertoo tiedotteessa.