Breaking Bad -tähti puuhaa 2000-luvun alun suosikkikomedialle jatkoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä Bryan Cranston tunnetaan nykyään parhaiten opettajan työt huumebisnekseen vaihtaneen Waler Whiten roolista Breaking Bad -sarjassa. Moni muistaa tähden myös melko toisenlaisesta perheenisän roolista tilannekomediasarjassa Veljemme on nero.

Veljemme on nero, eli Malcolm in the Middle -sarjassa pääroolia näytellyt Frankie Muniz on paljastanut 2000-luvun alun suosikkikomedian voivan saada jatkoa. Hänen mukaansa Cranston on jo työstänyt käsikirjoituksia sarjan paluuta varten.

– Olisi hienoa tietää, mitä sarjan perheelle kuuluu nykyään. Tiedän Bryan Cransonin olevan erittäin kiinnostunut ideasta. Hän johtaa käsikirjoituksen tekoa ja työskentelee saadakseen projektin ettenemään, Muniz kuvaili Fox News Digitalin haastattelussa.

Veljemme on nero -sarjaa tehtiin seitsemän tuotantokauden edestä vuosina 2000-2006. Sarjaa esitettiin Suomessa MTV3-kanavalla.