Ammattilainen vinkkaa: ”Osta lelut pukinkonttiin nyt”

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Jouluun on vielä kolme kuukautta aikaa, mutta lelualan ammattilainen, The Toy Insider -lehden päätoimittaja Ali Mierzejewski, vinkkaa nyt olevan paras hetki joululahjojen ostamiseksi pukinkonttiin. Hänen mukaansa markkioilla on runsaasti viime vuonna jumissa olleita tavaroita, joista kauppiaiden on päästävä eroon ennen joulusesonkia.

Lelukauppoihin on tulossa myös uusia tuotteita ennen joulunaikaa, mutta nyt leluja saa edullisemmin. Uusissa leluissa panostetaan aiempaa enemmän lasten mielenterveyden hyvinvointiin ja ekologisuuteen. Lisäksi trendit seuraavat paljon sosiaalisen median, kuten Tiktokin sisältöä.

– Jälleenmyyjien valikoimat tulivat myöhässä viime vuonna ja ne ovat nyt markkinoilla. Lelut eivät ole vanhoja, mutta ne eivät myöskään ole vuoden 2022 mallistoja, joten niitä kannattaa ostaa lahjaksi. Uudet tuotteet tulevat myöhemmin myyntiin, jolloin lahjavarastoa voi täydentää lisää, Mierzejewski sanoo.