Whatsappin tuleva ominaisuus saattaa kuulostaa turhalta – voi kuitenkin helpottaa arkea

Digi Koti & Asuminen · Tim Isokivi

Metan omistamaan Whatsapp-pikaviestisovellukseen saapuu aika ajoin uusia ominaisuuksia. Lähitulevaisuudessa sovellukseen on tulossa hieman oudolta kuulostava, mutta mahdollisesti arkea helpottava uudistus.

Whatsappiin on Android Police -sivuston mukaan saapumassa mahdollisuus lähettää viestejä vain itselleen. Ominaisuuden avulla käyttäjä voi tehdä sovelluksessa muistiinpanoja, kuten kauppa- ja tehtävälistoja. Se mahdollistaa myös pienten tiedostojen vaivattoman siirtämisen eri laitteiden välillä.

Hieman samankaltaisia ominaisuuksia on löytynyt jo ennestään Telegram ja Slack -sovelluksista. Message yourself eli Viestittele itsellesi -ominaisuus on tällä hetkellä käytössä vain Whatsappin 2.22.24.2-betaversiossa. Toistaiseksi tiedossa ei ole, milloin se saapuu myös varsinaiseen yleisessä käytössä olevaan Whatsappiin.