Linnan juhlat järjestetään taas perinteiseen tapaan – vierasmäärä pienenee

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Linnan juhlat järjestetään jälleen Presidentinlinnassa vuosien tauon jälkeen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio isännöivät itsenäisyyspäivän vastaanottoa 6. joulukuuta 2022 perinteisissä merkeissä. Teemana on itseensä luottava Suomi.

Vastaanoton vierasmäärä on noin kolmanneksen pienempi kuin aikaisempina vuosina. Tänä vuonna kutsun saa noin 1 300 henkilöä eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa terveydenhuollon ammattilaisia, kokonaisturvallisuudesta huolehtivia, vapaaehtoistyötä tekeviä ja tulevaisuuden menesystekijöiden parissa työskenteleviä.

Kutsuttujen joukossa ovat vuoden 2021 peruttuun itsenäisyyspäivän vastaanottoon kutsutut vieraat. Merkittävä osa vieraista on ensikertalaisia. Presidenttipari on kutsunut sotaveteraaneja ja lottia omaan juhlatilaisuuteen Presidentinlinnaan itsenäisyyspäivää edeltävällä viikolle.

Kutsujen postitus aloitetaan ensi viikolla. Vuosien 2020 ja 2021 Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotot peruttiin koronatilanteen vuoksi.