HBO lopettaa Westworld-sarjan – tarina ei saanut päätöstä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jonathan Nolanin ja Lisa Joyn luoma scifisarja Westworld keräsi suuria katsojalukuja erityisesti ensimmäisillä kausillaan. Nyt HBO on kuitenkin päättänyt keskeyttää sarjan sen neljännen tuotantokauden jälkeen.

– Lisa ja Jonathan ovat neljän kauden aikana vieneet katsojat tajuntaa taivuttavalle matkalle ja nostaneet tasoa joka askeleella. Olemme eriäin kiitollisia heille, lahjakkaille tähdille, tuottajille ja työryhmälle, HBO:n tiedotteessa kerrotaan.

Westworldin neljäs tuotantokausi päättyi elokuussa arvoituksellisissa merkeissä. Jonathan Nolan kertoi vielä lokakuussa Deadlinen haastattelussa toivovansa sarjan jatkuvan vielä yhden kauden merkeissä. Hänen mukaansa suunnitelmissa oli alussa lähtien, että sarja saisi päätöksen viidennellä tuotantokaudella.

Vuonna 2016 alkanut Westworld perustui samannimiseen vuoden 1973 elokuvaan. Tekoälyä ja ihmisyyttä käsitelleen sarjan osissa nähtiin muun muassa Anthony Hopkins, Thandie Newton, Ed Harris, Evan Rachel Wood, Jeffrey Wright ja Aaron Paul.