Korkeasaaren karhut talviunille: ”Karhulinnan ikkunat on pimennetty”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka talvisia kelejä on eteläisessä Suomessa saatu vielä odottaa, ovat Korkeasaaren eläinarhan karhut vetäytyneet jo hyvissä ajoin talviunille. Karhu nukkuvat talvikuukausien ajan energiaa säästäen syksyllä kerryttämänsä rasvakerroksen turvin.

Karhuja on valmisteltu lepoon keventämällä ravintoa niiden ruokahalun hiipuessa. Vielä viikko sitten eläimille maistui liha, mutta sittemmin ne ovat syöneet vain salaattia, omenaa ja porkkaanaa. Tämän talven pesämateriaalina karhut ovat suosinee puuhaketta, pehmentäen nukkumapaikkojaan esimerkiksi jäkälillä, risuilla ja oksilla.

– Luukku ulkotarhaan suljettiin karhuilta perjantaina, lauantaina oli paastopäivä, eikä karhuja nähty viikonloppuna enää jalkeilla. Karhulinnan ikkunat on pimennetty ja keittiö tyhjennetty talon asukkaiden unen ajaksi, Korkeasaaren tiedotteessa kerrotaan.

Korkeasaaren karhut heräilevät talviuniltaan yleensä helmikuussa. Viime vuonna talviunet tosin keskeytyivät jo jouluna rikkoontuneen vesiputken kasteltua talvipesän.