Nightwish valtasi Suomen fyysisen albumilistan viisi kärkipaikkaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin metallibändeihin lukeutuva Nightwish julkaisi taannoin varhaisia levyjään uudelleen vinyylinä. Albumien uudelleenjulkaisut ovat olleet selkeästi haluttua tavaraa fanien keskuudessa, sillä Suomen fyysisen albumilistan kärkisija ovat kokonaan Nightwishin hallussa.

Suomen virallisen listan myydyimpien fyysisten levyjen ensimmäisellä sijalla oli viikolla 44 Nightwishin Oceanborn. Alun perin vuonna 1998 julkaistu albumi oli yhyeen läpimurtolevy. Listan sijoilla 2-5 ovat puolestaan Nightwishin levyt Wishmaster, Century Child, Angels Fall First ja Over the Hills and Far Away.

Nightwishin albumit ovat myös kaikkien albumeiden listan sijoilla 2-5. Kyseisen listan ensimmäisellä sijalla on samankaltaisia kansainvälisiä ennätyksiä rikkonut laulaja-lauluntekijä Taylor Swift Midnights-levyllään. Swift nousi hiljattain otsikoilla albuminsa kappaleiden haalittua kaikki Billboard Hot 100 -listan kymmenen kärkipaikkaa.