Tampereen joulutorille viimein anniskeluoikeudet – kuin Euroopassa konsanaan

Matkailu · Terhi Piiroinen

Suomalaiset ovat joutuneet matkustamaan Viroon tai sitä edemmäs, jos ovat halunneet nauttia aidosta joulutoritunnelmasta. Syynä on Suomen kireä alkoholipolitiikka, jonka mukaan alkoholin nauttiminen hehkuviinien ja glögien muodossa on ehdottoman kiellettyä. Muualla Euroopassa se on itsestäänselvyys.

Joulutoreille mennään perinteisesti viihtymään ja tekemään ostoksia. Sieltä hankitaan antimia joulupöytään, pukinkonttiin ja samalla tavataan ystäviä kuuman juoman ja herkullisen napostelavan merkeissä. Joulutori on sosiaalinen tapahtuma, jossa vaihdetaan kuulumisia jouluvalojen alla. Tampereen joulutori sai pitkään kaipaamansa anniskeluoikeudet koko torialueelle, ja Suomi on sitä kautta siirtymässä holhousyhteiskunnasta kohti kansainvälisempää kulttuuria.

Aamulehden mukaan anniskelualueen vapauttamisesta käytiin aluehallintoviraston kanssa pitkät ja perusteelliset keskustelut.

Joulukuun alussa avattava joulutori on avoinna joka päivä kello 11–19 ja glögiravintola kello 11–20.