Tuntematon sotilas palaa elokuvateattereihin itsenäisyyspäivänä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on jälleen mahdollista nähdä isolta kankaalta. Vuonna 2017 ensi-iltansa saanut elokuva esitetään itsenäisyyspäivänä Finnkinon teattereissa. Näytökset sisältävät elokuvan yli kolmituntisen keston vuoksi väliajan.

Väinö Linnan klassikkoromaanin tuoreimman elokuvaversion päärooleissa nähdään Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen ja Aku Hirviniemi. Elokuva keräsi Suomessa yli miljoona katsojaa ja ennätykselliset 14 miljoonan euron lipputulot.

Vuoden 2017 Tuntematon sotilas on katsottavissa myös kotisohvalta käsin Elisa Viihde Viaplayssa, ja sen pidempi sarjaversio Viaplayssa, Netflixissä sekä HBO Maxissa. Vuonna 1985 ilmestynyt Rauni Mollbergin elokuvaversio on puolestaan nähtävillä Viaplayssa ja Ruudussa. Lisäksi Edvin Laineen ohjaama Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen elokuvasovitus nähdään perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivänä televisiossa Yle Teemalla.