Ronja Ryövärintyttärestä televisiosarja – Krista Kosonen keskeisessä roolissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Astrid Lindgrenin rakastetusta lastenkirjasta Ronja Ryövärintytär tehdään parhaillaan uutta tv-sarjaversiota. Ruotsalaissarjan keskeisessä roolissa on kansainvälistä uraa luonut suomalainen näyttelijä Krista Kosonen.

Kosonen näyttelee 12-osaisessa sarjassa Ronjan äitiä Loviisaa. Ronjan roolissa nähdään Kerstin Linden ja tämän kanssa ystävystyvänä Birkinä Jack Bergenholtz Henriksson. Ronjan isää Matiasta näyttelee Christopher Wagelin.

Lindgrenin Ronja Ryövärintytär -kirjan pohjalta on tehty aikaisemmin muun muassa vuonna 1984 ilmestynyt ruotsalaiselokuva. Vuonna 2014 ilmestyi kirjaan perustuva japanilainen animesarja. Lisäksi tarinan pohjalta on tehty lukuisia teatterisovituksia.

Krista Kosonen on näytellyt lukuisten suomalaistuotantojen lisäksi muun muassa elokuvassa Blade Runner 2049 ja norjalaisessa tv-sarjassa Beforeigners. Hän näyttelee myös tulevassa kansainvälistä tuotantoa olevassa scifisarjassa The Swarm.