Otso-jäänmurtajan työt alkoivat – matkaa Perämerelle huomiseksi

Matkailu · Terhi Piiroinen

Wärtsilän Helsingin Telakkalla 80-luvulla rakennettu Otso-jäänmurtaja on edelleen reipas työntekijä. Lähes sata metriä pitkä alus on lähtenyt sunnuntaina kohti Perämeren aluetta tehtävänään pitää alueen väylät auki satamaliikennettä varten.

Väylävirasto on päättänyt lähettää ensimmäisen murtajan Perämerelle, Tornion, Kemin ja Oulun alueelle. Otso, joka saapuu Perämerelle tiistaina 13. joulukuuta. Jäänmurtajan toiminta-alue tulee avustuskauden alussa olemaan Perämeren pohjoisosassa.

Väyläviraston palvelulupauksen mukaan jäänmurtajien apua saa keskimäärin neljän tunnin sisällä. Jäänmurtajat eivät kulje ainoastaan satamiin johtavilla väylillä, vaan avomerelläkin avustetaan lukemattomia aluksia. Joidenkin lähteiden mukaan jäänmurtajan käyttöikä on noin 50 vuotta.

Suomessa on yhteensä kahdeksan jäänmurtajaa, joista vanhimmat käytössä olevat alukset ovat pääkaupunkiseudun edustalta tutut Urho ja Sisu. Ne on rakennettu 70-luvun puolessa välissä. Uusin kotimaamme murtaja on vuonna 2016 rakennettu Polaris.