Ohhoh! Iguaani aiheutti massiivisen sähkökatkon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisia on viime aikoina varoiteltu mahdollisista sähkökatkoista, mutta joskus virta voi kadota muistakin syistä kuin energiakriisin vuoksi. Yhdysvaltojen Floridassa laajamittaisen sähkökatkoksen aiheutti matelija.

Sähköt katkesivat Lake Worth Beachin useissa kaupunginosissa keskiviikkona 7. joulukuuta. Jopa 1 500 paikallisen sähköyhtiön asiakasta oli ilman sähköä useiden tuntien ajan. Katkoksen aiheuttajaksi paljastui Guardian-lehden mukaan sähköasemalle päätynyt iguaani.

Matelija oli mitä ilmeisimmin kiivennyt muuntajaan, kärähtänyt ja vienyt samalla sähköt yli tuhannelta ihmiseltä. Floridassa monenlaisia ongelmia aiheuttava vihreä iguaani on määritelty osavaltiossa haitalliseksi vieraslajiksi. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun matelijat aiheuttavat Lake Worth Beachissa sähkökatkoksia kiipeilemällä sähköasemissa.