Yksi huonosti nukuttu yö ei ole vaarallista – panosta uneen pitkällä aikavälillä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Jokaisella on joskus huonosti nukuttuja öitä. Jos unettomuus on jatkuvaa, tuleen asiaan saada muutos. Nukkuminen on yksi elämän peruspilareista. Uneen on hyvä asennoitua pitkällä aikavälillä.

– Yksittäisiä huonosti nukuttuja öitä on turha stressata. Sen sijaan uneen kannattaa suhtautua jatkumona ja etsiä rauhassa itselle toimivia tapoja tukea unta, kertoo lääkäri Sanna-Tuulia Mattila Terveystalon Tampereen uniyksiköstä.

Unen huomioiminen alkaa jo päivällä, kun työpäivän aikana pitäisi voida tehdä hengitysharjoituksia ja saada tarpeeksi taukoja työhön. Päivittäinen liikunta on järkevää ajoittaa muuhun ajankohtaan kuin iltaan. Laita myös tietokone ja kännykkä pois viimeistään puolitoista tai kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa, koska ilta on hyvä pyhittää rauhoittumiselle. Makuuhuoneen on hyvä olla viileä ja villasukat voivat auttaa unensaamisessa.

– Jos potilaalla on nukahtamisen kanssa ongelmia, suosittelen ennen kaikkea säännöllistä nukkumaanmenoa, mutta tämän lisäksi voi kokeilla melatoniinia, 1–2 milligrammaa noin tuntia ennen nukkumaan menoa, Mattila jatkaa.

– Vastaanotolleni hakeutuu usein ihmisiä, jotka ovat kokeilleet kaikkia mahdollisia niksejä, mutta eivät silti nuku. Uniongelmat ovat aina yksilöllisiä, ja jos ne pitkittyvät tai hankaloittavat elämää, on hyvä, että lääkäri selvittää syyt ja oikeat ratkaisut.