Seteleihin kuningas Charlesin kuva Iso-Britanniassa – tältä uudet rahat näyttävät

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Charles III: noustua Britannian kuninkaaksi myös maan kolikot ja setelit muuttuvat. Viiden, kymmenen, kahdenkymmenen ja viidenkymmenen punnan seteleissä nähdään tulevaisuudessa Charlesin kuva.

Bank of England paljasti tiistaina, miltä uudet setelit näyttävät. Odotusten mukaisesti setelin etupuolella oikealla puolella nähdään Charlesin kasvokuva. Charlesin kuva on myös seteleiden aitouden todistavassa osiossa.

Setelit lasketaan liikkeelle vasta vuoden 2024 puolivälissä. Myös vanhan malliset setelit kelpaavat maksuvälineenä uusien setelien ilmestymisen jälkeen. Charlesin kuvalla varustetut viidenkymmenen pennin kolikot ilmestyivät jo aiemmin syksyllä maan postivirastoihin.

Kuningatar Elisabet oli ensimmäinen Britannian monarkki, jonka kuva painettiin seteleihin. Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa liikkeelle lasketuissa seteleissä ei ole monarkin kuvia.