Japanilainen välipala ihmetyttää: Manteleita ja kalaa yhdessä

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Japanilainen naposteluherkku on noussut yhtäkkiä sosiaalisessa mediassa viraali-ilmiöksi. Kyseessä on pussi, jossa on paloiteltuja manteleita ja pieniä kuivattuja, japanilaisia sardelleja. Osa on pitänyt kalaa sisältävää napostelupussia ällöttävänä.

Tuotetta myydään esimerkiksi japanilaisissa 7-11 -liikkeissä. Yksi pussi painaa 20 grammaa. Sen hinta on ainoastaan 100 jeniä, eli noin 70 senttiä. Toisin sanoen välipalan hinta ei päätä huimaa.

Pussin antimia syödään tavallisten pähkinöiden tavoin. Kuivattuja kaloja ja manteleita voi napostella välipalana tai vaikkapa leffaherkkuna. Kannattaa tosin ravistella pussia ennen syömistä, koska kaloja painavammat mantelit valuvat pohjalle ja asiantuntijoiden mukaan molempien maut korostuvat yhdessä kourallisessa, jossa on sopivasti kalaa ja mantelia sekaisin.