Antti Tuiskun Bailantai-konsertista livelevy – julkaistaan Spotifyssä uutenavuotena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Antti Tuisku esiintyi syyskuussa Helsingin Olympistadionilla Bailantai-jättikonserttien merkeissä. Bailantai-stadionkeikat ikuistettiin myös livelevyksi, joka julkaistaan suoratoistossa uutenavuotena.

Bailantai-keikkatallenne nähdään Nelosella lauantaina 31. joulukuuta kello 21 alkaen. Bailantai LIVE -albumi julkaistaan puolestaan Spotifyssä pian televisioesityksen jälkeen 1. tammikuuta 2023 heti keskiyöllä.

– Bailantai-konsertit olivat yksi elämäni suurimmista unelmista. Haluan kiittää sydämeni pohjasta jokaista paikalle saapunutta siitä, että teitte tästä mahdollista. Konserttia oli tekemässä valtava joukko ammattitaitoisia ihmisiä, jotka kaikki ansaitsisivat oman kiitoksen, Tuisku kertoo tiedotteessa.

Tuisku kertoo halunneensa julkaista livelevyn kunnioituksena kikkia mukanaan kulkeneita ihmisiä ja yleisöä kohtaan. Hän lopettaa artistiuransa ensi kesän Ruisrock-esiintymisen jälkeen. Sitä ennen tiedossa on vielä albumi ja areenakiertue.