Pahasti loukkaantunut Jeremy Renner sairaalavuoteelta: ”Olen liian sekaisin kirjoittamaan”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muun muassa Marvel-elokuvista tunnettu näyttelijä Jeremy Renner joutui uudenvuodenpäivänä sairaalaan. Hän oli joutunut onnettomuuteen auratessaan lunta kotonaan. Tähden tilaa kuvailtiin kriittiseksi mutta vakaaksi.

Nyt 51-vuotias Renner on jakanut tilannepäivityksen sairaalasta. Instagramissa julkaistussa kuvassa näyttelijä nähdään sairaalavuoteella ruhjeisena.

– Kiitos kauniista sanoistanne. Olen liian sekaisin kirjoittamaan. Mutta lähetän jokaiselle teistä rakkautta, Renner kertoi.

Näyttelijä oli ollut ennen putsaamassa lunta Nevadassa sijaitsevan kotinsa pihalta lumimyrskyn jäljiltä. Rennerin käyttämä telaketjuilla kulkeva lumiaura oli alkanut liikkumaan hänen ollessaan sen ulkopuolella. Se oli ajanut tähden jalan päältä, hän kärsi myös rintakehän vammoista.

Oscar-ehdokkaana ollut ja Marvelin Hawkeye-supersankaria useissa elokuvissa ja sarjoissa näytelleen Rennerin kerrotaan menettäneen onnettomuudessa runsaasti verta. The Guardian -lehden mukaan hänet leikattiin sairaalassa maanantaina kahdesti.