Avaruudesta löytyi Maapallon kokoinen eksoplaneetta – saattaa olla elinkelpoinen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tutkijat ovat löytäneet avaruudesta aikaisemmin tuntemattoman eksoplaneetan. Sen kuvaillaan olevan suurin piirtein Maapallon kokoinen. Sen olosuhteet saattavat olla elämälle suotuisat.

TOI 700 e -nimen saanut planeetta kiertää punaista kääpiötähteä noin 100 valovuoden päässä. Sen kiertorata sijoittuu niin kutsutulle elämälle suotuisalle vyöhykkeelle. Lisäksi kyseessä on Nasan mukaan todennäköisesti kiviplaneetta, mikä lisää elinkelpoisuuden mahdollisuutta.

TOI 700 e ei ole ainoa TOI 700 -tähteä elinkelpoisella vyöhykkeellä kiertävä planeetta. Myös yli vuosi sitten löydetty TOI 700 e saattaisi olla mahdollisesti elinkelpoinen.

TOI 700 e löydettiin Nasan James Webb -avaruusteleskoopilla. Planeetan massa vastaa noin 95-prosenttia Maapallon koosta. Sen kiertokulku tähden ympäri kestää noin 28 vuorokautta.