Näyttelijä Julian Sands kadonnut – oli vaeltamassa vuoristossa Kaliforniassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muun muassa 24 ja Dexter -sarjoista tunnettu brittiläinen näyttelijä Julian Sands on kadonnut. Näyttelijästä ei ole kuultu sen jälkeen, kun hän lähti vaeltamaan Kalifornian San Gabriel -vuoristoon perjantaina 13. tammikuuta.

Sandsin ilmoitti kadonneeksi hänen vaimonsa. Samana päivänä aloitettuja etsintöjä ovat BBC:n mukaan haitanneet huonot sääolosuhteet. Näyttelijän auto löydettiin parkkipaikalta katoamisalueen lähettyviltä.

Viranomaiset ovat kuluneen kuukauden aikana varoittaneet vuoristossa liikkuvia lumivyöryjen riskistä. Viimeisten 14 vuorokauden aikana viraomaiset ovat saaneet 14 hälytystehtävää Mount Baldy -vuorelta. Sandsin etsintöjä on jatkettu helikoptereiden ja dronejen avulla.

Sands teki ensimmäisen Hollywood-roolinsa kauhuelokuvassa Warlock vuonna 1989. Hänet muistetaan myös muun muassa Teräsmiehen biologisen isän Jor-Elin roolista Smallville-sarjassa. Yhteensä Sands on näytellyt uransa aikana kymmenissä elokuvissa ja sarjoissa.