Samuli Edelmannin Helsinki Sound Machine -yhtye tekee paluun

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Samuli Edelmann tunnetaan sekä näyttelijänä että laulajana. Nykyään soolouraa tekevällä Edelmannilla oli 1990-luvulla yhtye Helsinki Sound Machine, jonka perustajajäseniin kuuluivat myös Leri Leskinen, Kalle Chydenius ja Sami Kuoppamäki.

Edelmann on paljastanut Helsinki Sound Machinen tekevän paluun. Yhtye nousee lavalle kesän 2023 aikana. Edellisestä esiintymisestä on MTV Uutisten mukaan ehtinyt vierähtää 25 vuotta.

Tulevilla keikoilla kokoonpanon esittämänä kuullaan muun muassa Edelmannin suurhitti Peggy. Laulaja tulee esiintymään tänä vuonna myös eri kaupunkien sinfoniaorkesterien kanssa tulkitsemassa Vaiheet-levyjen kappaleita.

Edelmann nähdään lähiaikoina myös televisiossa. Hän näyttelee C More -palvelussa tammikuussa ilmestyvässä Poromomafia-sarjassa. Sitä kuvaillaan mustan huumorin sävyttämäksi rikossaagaksi, jonka keskiössä on pohjoisen erämaita hallitsevan perheen sisäinen valtataistelu.