Autonkuljettajalla onni matkassa – oksa iskeytyi tuulilasin läpi

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Huonossa säässä liikkellä olleella autoilijalla oli roima annos onnea matkassaan Yhdysvaltojen New Hampshiressä. Hän selvisi ehjin nahoin, vaikka auton tuulilasin lävistänyt oksa osui vain senttien päähän hänen kasvoistaan.

Henkilöauton kuljettaja oli ollut ajamassa metsätiellä lumimyrskyn keskellä. Hän oli poliisin mukaan kuullut yhtäkkiä oudon äänen. Pian tuulilasin läpi lensi isokokoinen oksa.

– Voimme onneksemme kertoa, ettei kukaan loukkaantunut. Tilanteella olisi voinut olla aivan toisenlainen lopputulema, Leen poliisilaitoksen Facebook-julkaisussa kerrottiin.

Poliisi kehotti somejulkaisussaan autoilijoita olemaan varuillaan lumimyrskyjen ja muiden haastavien sääolosuhteiden keskellä. Leen poliisilaitos sai samana päivänä jopa yli 100 tehtävää.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.