Kissanpennut olivat jäätyneet kiini hännistään – mies pelasti lämpimällä kahvilla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalainen öljytyöntekijä Kendal Diwisch törmäsi kesken työpäivänsä Albertassa huolestuttavaan näkyyn. Lumen ja jään keskellä oli kolme hylättyä kissanpentua, jotka naukuivat hädissään.

Diwisch huomasi kissojen jäätyneen kiinni hännistään. Hän onnistui irrottamaan yhden kissanpennuista helposti, mutta muiden pelastaminen hellävaraisesti osoittautui haastavaksi. Silloin Diwisch muisti autonsa termostaatissa olevan kahvia.

Kahvi oli sopivasti kädenlämpöistä, tarpeeksi lämmintä sulattamaan jäätä satuttamatta kissoja. Diwisch onnistui sen avulla vapauttamaan poikaset pinteestä. Hän otti kissanpennut mukaan kotiinsa hoivatakseen ne kuntoon.

– Kaikki kolme pikku vintiötä muuttivat tänään uuteen kotiinsa, jossa ne voivat pysyä yhdessä joutumatta erilleen. Kaikilla kolmella on hyvä ruoka- ja juomahalu, ja ne ovat erittäin energisiä, Diwisch kertoi myöhemmin sosiaalisessa mediassa.