Yli puolet nuorista seuraa mediayhtiöiden sovelluksia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni saattaa ajatella nuorten seuraavan maailman tapahtumia lähinnä sosiaaisen median kautta. Tuoreen kyselytutkimuksne perusteella yli puolet suomalaisista teini-ikäisistä kuitenkin käyttää melko usein uutislähteinään perinteisen median verkkosivuja ja digisovelluksia.

Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen tutkijat selvittivät suomalaisten 15-19-vuotiaiden uutiskulutusta joulukuun 2019 ja tammikuun 2020 aikana. Yli puolet vastanneista luki uutisia perinteisen median digikanavista monta kertaa viikossa. Tulos oli päinvastainen kuin monissa kansainvälisissä tutkimuksissa.

Useimmat suomalaiset nuoret menivät tarkoituksella lukemaan uutisia perinteisen median digisisällöstä. Noin kolmannes törmäsi uutisiin pääosin sosiaalisen median kautta. He myös lukivat uutisia vain kuukausittain ja löysivät ne sattumalta kavereiden jakamina tai algoritmin suosittelemina.

Pienin ryhmä olivat kaikkiruokaiset uutisten kuluttajat. He etsivät päivittäin vtarkoituksella uutisia digipalveluista, printtimediasta ja televisiosta sekä täydensivät informaatiota someuutisilla. Tutkijat toteavat, että someaikana nuoret tarvitsisivat ohjausta tarkistetun tiedon pariin medialukutaidon kehittymiseksi.

– Niillä nuorilla, jotka eivät lue uutisia ja saavat ne sattumalta someverkostojen jakamina tai algoritmien määrääminä, on paljon suurempi riski altistua väärälle tiedolle ja valeuutisille, kun niillä, jotka seuraavat uutisia suoraan perinteisen median digialustoilta, kertoo tutkijatohtori Niina Sormanen tiedotteessa.