Hylätty koira pelastettiin – eli kuukausia kojoottilauman kanssa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hylätty koira eli useiden kuukausien ajan villien kojoottien kanssa Yhdysvaltojen Nevadassa. Lopulta koira pelastettiin alueella asuvien ihmisten huolestuttua sen kunnosta. Nyt koiralle etsitään uutta kotia.

Nevadan Inspiradan asukkaat olivat tehneet kuukausien ajan havaintoja valkoisesta koirasta. Ghost-nimen saanut koira eli luonnon keskellä kojoottilauman kanssa. Se näkyi myös toisinaan riistkameroissa.

Hylättyjä lemmikkejä työkseen pyydystävä Susan McMullen uskoo Ghostin joutuneen omistajiensa hylkäämäksi noin 7-8 kuukautta aikaisemmin. Kojoottilauma oli mitä ilmeisimmin hyväksynyt koiran elämään keskuutensa. McMullen huolestui Ghostista nähtyään koiran kävelevän nilkuttaen.

Ghost otettii lopulta kiinni ruoka-ansan avulla. Koira osoittautui erittäin ihmisystävälliseksi, mutta se kärsi lukuisista terveysongelmista. Ghostilla oli muun muassa korva- ja silmätulehdus, murtunut varvas ja arpia tappeluista.

Ghostin eläinlääkärikuluille haetaan parhaillaan joukkorahoitusta. Koira saa KVVU-TV-uutissivuston uuden pysyvän kodin, kunhan se on ensin toipunut koettelemuksistaan.