Paluu tulevaisuuteen -tähdet tapasivat pitkästä aikaa – kuva leviää viraalina

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ensimmäisen Paluu tulevaisuuteen -elokuvan ensi-illasta on ehtinyt vierähtää jo yli 37 vuotta. Elokuvan tähdet Michael J. Fox, Christopher Lloyd, Lea Thompson ja Tom Wilson kokoontuivat yhteen pitkästä aikaa Yhdysvaltojen Portlandissa järjestetyssä Fan Expo -tapahtumassa.

Lea Thompson jakoi kuvia ja videoita jälleennäkemisestä Instagram-tilillään. Julkaisu keräsi nopeasti kymmeniä tuhansia tykkäyksiä ja ihastuneita kommentteja elokuvasarjan faneilta. Myös Fox, Lloyd ja Wilson jakoivat kuvia sometileillään

– Vau, vietin todellakin parasta aikaa tänään Paluu tulevaisuuteen -perheeni kanssa, Thompson kirjoitti kuvatekstissä.

Paluu tulevaisuuteen sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa heinäkuussa 1985 ja Suomessa samaisen vuoden joulukuussa. Robert Zemeckisin ohjaama, komediaa ja scifiä yhdistävä elokuva nousi nopeasti valtavaksi maailmanlaajuiseksi hitiksi. Se sai myöhemmin kaksi niin ikään fanien rakastamaa jatko-osaa.