Poliisi sai hälytyksiä naamioituneesta hiipparista – paljastui mainostempaukseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kasvonsa naamioinut hiippari aiheutti taannoin paniikki Yhdysvaltojen Kaliforniassa. Paikallinen poliisi sai useita ilmoituksia Scream-elokuvista tuttu maski päässä liikkuneesta hahmosta. Lopulta hahmo osoittautui harmittomaksi ilmestykseksi.

Sonoman poliisilaitoksen mukaan hätänumeroon tulvi soittoja Sonoma Plazan varrella valkoisessa naamarissa ja mustassa asussa seisseestä henkilöstä. Poliisin jututettua miestä kävi ilmi, että hänet oli palkattu Paramount-tuotantoyhtiön toimesta. Hänen työnään oli mainostaa tulevaa Scream 6 -elokuvaa.

Kalifornian Sonomalla ja Scream-elokuvilla on yhteinen historia. Kaupungissa nimittäin kuvattiin vuonna 1996 ilmestyneen alkuperäisen Scream-elokuvan kohtauksia. Scream 6 saa Suomen ensi-iltansa 31. maaliskuuta 2023.