Jotain muutakin kuin Lontoo – Brighton sopii viikonloppuvierailuun

Matkailu · Terhi Piiroinen

Lontoosta on tehty viikonloppureissuja rannikkokaupunki Brightoniin iät ja ajat. Silti suomalainen perusmatkaaja jää usein pelkästään Lontoon sykkeeseen turistilomallaan. Tunnin junamatkan päässä sijaitseva Brighton sopii kuitenkin mainiosti muutaman päivän irtiottoa varten.

Brightonin Kings Roadilla ei ole pulaa hotelleista ja kuuluisa katu sijaitsee meren rannalla. Jos kaipaa boohemia tai edullisempaa majoitusta, löytyy tarjontaa runsaasti myös järkevän kävelymatkan päässä Brightonin keskustan tai ranta-alueen sykkeestä. Alueella kiertelee turistibusseja, joiden kyydissä pääsee näkemään tärkeimmät nähtävyydet, jos patikkamatka ei houkuttele. Brightonissa on runsaasti aktiviteetteja tai sitten siellä voi yksinkertaisesti vain shoppailla, syödä hyvin ja nauttia rantaelämästä.

Brighton Pier -laituri lienee suosituin nähtävyys karuselleineen ja pikkukojuineen. The Lanes on rannan alueella sijaitseva paikka, joka pursuaa pubeja ja ravintoloita. Brightonissa on pienen Las Vegasin tunnelmaa, joten jokainen voi päättää itse, onko tämä hyvä vai huono asia omien mieltymystensä mukaan. Brightonissa on mahdollista juhlia yön pikkutunneille saakka.