Uusi video julkisuuteen – kongressiin tunkeutunut sarvipää sai apua poliisilta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Medioissa kiersi muutama vuosi sitten loppiaisen jälkeen kuva Yhdysvaltain kongressiin tunkeutuneesta miehestä, joka oli pukeutunut eläimen taljaan. Häntä on kutsuttu muun muassa sarvipääksi ja QAnon Shamaaniksi. Mies on oikealta nimeltään Jacob Chansley.

Jacob ”Jake” Chansley pidätettiin FBI:n rikostutkijoiden tunnistettua hänet osalliseksi kongressihyökkäykseen. Mies sai mellakkaan osallistumisesta yhteensä 41 kuukauden, eli 3,5 vuoden pituisen tuomion.

Äskettäin julkisuuteen nousi kongressitalon valvontakameran materiaalia mellakkapäivältä, 6. tammikuuta 2021. Tallenne näyttää, kuinka kaksi kongressirakennuksen poliisia saattaa henkilökohtaisesti Jacob Chansleyä pitkin kongressitalon käytäviä. Poliisit saattavat sarvipäätä käytävien läpi ja aivan Yhdysvaltain senaatin ovelle asti.

Video esiteltiin maanantai-iltana Tucker Carlsonin Fox News -ohjelmassa. Videolla näytetään, kuinka poliisit seuraavat Chansleya tiiviisti.

– Videot osoittavat, että Capitolin poliisi ei pysäyttänyt Jacob Chansleyä. He auttoivat häntä. He toimivat hänen matkaoppainaan, Carlson kummastelee.

Jacob Chansleysta tuli mediassa tammikuun 6. päivän tapahtumien kasvot, vaarallinen salaliittoteoreetikko, joka oli pukeutunut erikoiseen asuun, ja joka johti väkivaltaista kapinaa kaataakseen Amerikan demokratian. Nyt näyttäisi siltä, että hän teki tämän kaiken poliisien myötämielisellä avustuksella. Miksi viranomaiset eivät pidättäneeet vaarallisen rikoksen tekijää?

– Media päätti, mitä materiaalia se esitti suurelle yleisölle tammikuun 6. päivästä, ja siten he kontrolloivat sitä, kuinka yleisö suhtautui tapahtumiin, Carlson nyökkää, eikä itse näe videoilla mitään mellakkaan viittaavaa.

Chansley itse myönsi oikeudenkäynnissä tehneensä väärin astuessaan Yhdysvaltojen kongressitaloon 6. tammikuuta. Hän kuitenkin vakuutti, että ei ole kapinallinen tai kotiterroristi, vaan pikemminkin ”hyvä mies, joka rikkoi lakia”. Vankilatuomion jälkeen Chansley joutuu kolmen vuoden koeajalle. Lisäksi hän joutuu maksamaan 2.000 dollaria sakkomaksuja ja vahingonkorvauksia. Poliisit avasivat hänelle senaatin oven.