Petetty Ariana Madix uhoaa somessa exälleen: ”Juokse karkuun”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suositussa Vanderpump Rules -sarjassa seurataan Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjasta tunnetuksi tulleen Lisa Vanderpumpin ravintoloiden työntekijöitä ja heidän parisuhdekiemuroitaan. Nyt uutisotsikoissa ovat olleet etenkin Tom Sandoval ja Ariana Madix, jotka ovat juuri eronneet.

Tom Sandovalin ja Ariana Madixin suhde päättyi äkillisesti kun julkisuuteen tuli tieto, että 39-vuotiaalla Sandovalilla on ollut 37-vuotiaan Madixin selän takana salasuhde heidän yhteisen ystävänsä Raquel Levissin kanssa. Nyt Madix on viimein ottanut kantaa asiaan ja kirjoittanut tämänhetkisistä tuntemuksistaan tuoreimpaan Instagram-päivitykseensä.

Ariana Madix julkaisi itsestään kauniin kuvan, jossa nainen poseeraa kameralle unelmaisessa pinkissä mekossa. Nainen kertoo olevansa täysin murtunut tapahtuneesta, mutta hän on enemmän kuin kiitollinen kaikille saamastaan tuesta ja rakkaudesta. Hän toteaa, että myös yhteiset ystävät yrittävät selvitä järkytyksestä, ja monilla on petetty olo. ”Mikä ei onnistu tappamaan minua, sen on parempi juosta pakoon”, Madix päättää vahvasti kirjoituksensa.